Työtavastani

Olen koulutettu hieroja Mirva Kerälä.


Valmistuin Hierontakoulu Atlaksesta maaliskuussa 2015. Hierojan erikoistutkintoni on niveltoiminnan edistäminen. Työ hierojana on juuri sitä mitä haluankin tehdä. Se on asiakaspalvelua, jota olen tehnyt koko työhistoriani eri aloilla ja lisäksi se on työtä käsillä. Opiskelu imaisi

minut mukanaan ja halu tietää ja osata enemmän

johtivat siihen, että jatkoin opiskelemalla manuaalisia

taitoja Osteopatiakoulu Atlaksessa. Sain jatko-opintoni

päätökseen huhtikuussa 2016 ja olen lisänimikkeeltäni MT-erikoistunut® (manuaalisiin taitoihin erikoistunut).

Kesällä 2017 oli intialaisen päänhierontakurssin vuoro. Loppuvuodesta 2017 sain päätökseen lisäkoulutuksen urheiluhierontaan. 2018 muistelin aiemmin opittuja manuaalisia taitoja ja opin myös paljon uutta osallistumalla Atlaksen uudistuneille MT-kursseille. Kävin myös Turun Hieronta-Akatemiassa saamassa oppia triggerpisteistä ja faskiatekniikoista.



Lisäkoulutukset ovat antaneet minulle enemmän työkaluja

siirrettäväksi suoraan hierojan työhöni ja pystyn

nyt entistä paremmin auttamaan asiakkaitani.



Tulevaisuudessa aion edelleen kouluttautua ja hankkia lisää tietämystä ja taitoja.


Työskentelyni on puhtaasti asiakaslähtöistä.

Jokainen hoitokerta on erilainen ja käytän erilaisia hierontatekniikoita asiakkaan sen hetkisten tarpeiden

mukaan. Hieronnan voimakkuutta säätelen myös

asiakasta kuunnellen. Minulla on tarvittaessa

hyvinkin napakat otteet.


Tervetuloa hoitavaan hierontaan!


Ystävällisin terveisin,

Mirva Kerälä